Ostavastuullisesti.fi -sivusto julkaistu

Ostavastuullisesti.fi -sivuston tavoitteena on saada 3,5 % suomalaisista tekemään vastuullisen ostamisen lupaus.

Vastuullisuusmuotoilutoimisto Infine avaa uuden vastuullisen ostamisen sivuston 23. marraskuuta osoitteessa www.ostavastuullisesti.fi. Tavoitteena on tuoda yhteen kestävämpää elämää tavoittelevat suomalaiset ja vastuullisia tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset. Hankkeen yhteiskunnallisina kumppaneina toimivat Sitra, Keskuskauppakamari, UN Global Compact, Finix ja Perho Liiketalousopisto ja mediakumppanina JCDecaux.

Jo 3 miljoonaa suomalaista kokee kestävien elämäntapojen noudattamisen tärkeäksi. Yritysvastuu on nopeasti kietoutumassa osaksi kaikkea liiketoimintaa ja kilpailukykyä. Tämän seurauksena yritysten paine tuottaa, myydä ja markkinoida kestäviä tuotteita ja palveluita on valtavassa murroksessa. Koko kansan tavoittavia ja vaikuttavia vastuullisuusratkaisuja ei kuitenkaan ole vielä nähty. Infinen tavoitteena on muuttaa tilanne.

Uskomme kuluttajakäyttäytymisen muuttuvan radikaalisti, kun ihmisille annetaan vaikuttamisen välineet, vastuullisuusmuotoilutoimisto Infinen toimitusjohtaja Tiina Saukko kertoo.

Haluamme kirittää kestävän tuote- ja palvelumarkkinan syntymistä markkinatalouden keinoin. Muutos tapahtuu helpottamalla kuluttajien kestävien ostopäätösten tekemistä.

Koronapandemia on näyttänyt, että nopeatkin muutokset ovat mahdollisia. Infine kysyi 1 000 suomalaiselta näiden kuluttajakäyttäytymisestä keväällä 2020: kyselytutkimus osoitti, että kansa on herännyt ajattelemaan ostopäätöksiään erityisesti ilmastonmuutoksen osalta. Kuluttajista 57 % aikoo pitkällä aikavälillä muuttaa ja vähentää varmasti tai mahdollisesti kulutustaan hillitäkseen ennakoivasti ilmastokriisiä.

3,5 % väestöstä riittää aikaansaamaan muutoksen


Erica Chenowethin ja Maria J. Stephanin Why Civil Resistance works -kirjan (2012) mukaan jokainen liike, jonka taakse on saatu 3,5 % väestöstä, on saanut aikaan yhteiskunnallisen muutoksen. Infinen tavoitteena on saada 3,5 % kansasta eli 192 500 suomalaista tekemään vastuullisen ostamisen lupaus vuoden 2021 loppuun mennessä.

Lupaan ostaa vastuullisesti -kampanja herättelee ihmisiä tarkastelemaan suhdettaan kuluttamiseen ja kannustaa tekemään henkilökohtaisen kestävämmän kuluttamisen lupauksen. Lupauksen voi tehdä allekirjoittamalla lomakkeen Ostavastuullisesti.fi-sivustolla, jolloin jokainen samaistuttava pieni tai suuri lupaus inspiroi muita.

Etulinjassa kestävän kuluttamisen lupauksensa antavat tunnetut vaikuttajat, jotka kertovat suhteestaan vastuullisuuteen sekä kirittävät lupaustavoitteen saavuttamista omilla personoiduilla lupauksillaan. Kampanjaan on haastettu mukaan mm. julkkiksia, professoreita, muusikoita, somevaikuttajia ja toimitusjohtajia. Mukana on yli 40 somevaikuttajaa, joiden kautta tavoitetaan lähes 700 000 suomalaista.

Ostavastuullisesti.fi yhdistää yritykset, kuluttajat ja yhteiskunnalliset toimijat


Ostavastuullisesti.fi:n yhteiskunnallisina kumppaneina toimivat Sitra, UN Global Compact, Keskuskauppakamari, Aalto-yliopiston Finix-projekti ja Perho Liiketalousopisto.

Ostavastuullisesti.fi tarjoaa inspiraatiota ja tietoa vastuullisten ostopäätösten tekemiseen. Sivusto ei ole itsessään verkkokauppa, vaan jokaisella tuotesivulla on linkki, josta pääsee yrityksen valitsemaan ostopaikkaan tai löytää tiedon jälleenmyyjistä. Tuotekategoroita on lanseerausvaiheessa viisi ja ne liittyvät kuluttajien päivittäisiin valintoihin, kuten ruokaan, asumiseen ja liikkumiseen.

Jatkuvasti kasvava osa kansasta tavoittelee kestävää kulutusta. Usein esteenä on se, että on vaikeaa löytää luotettavaa vastuullisuustietoa tai tieto on hajallaan. Kuluttamista ei voi myöskään eriyttää tuotannosta. Siksi yhdistämme palvelussamme tuotteet ja tiedon yhdeksi kokonaisuudeksi, Infinen toimitusjohtaja Saukko kuvailee.

Vastuullisuuspaneeli on ketterä tapa arvioida tuotteen kestävyys


Sivustolle pääsevät tuotteet valitaan vastuullisuuden ja kestävyyden asiantuntijoista koostuvan Vastuullisuuspaneelin tekemän kuratoinnin perusteella. Kuratoinnissa arvioidaan, onko jokin tuote kestävämpi valinta suhteessa verrokkituotteisiin ja edistääkö se kestävää elämäntapaa. Kuratointi perustuu tuotteista tai palveluista annettuihin julkisiin tietoihin ja se tehdään aina vuodeksi kerrallaan. Vastuullisuuspaneeliin kuuluu viisi jäsentä.

Ostavastuullisesti.fi -sivustolla käydessään kuluttaja voi luottaa siihen, että siellä esitellyt tuotteet ja palvelut edistävät kestävää elämäntapaa. Vastuullisuuspaneelin kuratoinnissa huomioidaan mm. ilmastonmuutoksen torjuminen, ympäristöjalanjäljen vähentäminen, työntekijöiden oikeuksien kunnoittaminen, ihmisoikeuksien toteutuminen ja hyvän liiketoimintaetiikan noudattaminen.

Arvioimme kestävyyden kannalta tärkeitä asioita, mutta sen sijaan, että katsoisimme täyttääkö tuote tietyt tarkat numeeriset arvot, arvioimme tuotteen tai palvelun suhteellista vastuullisuutta. Kysymme, onko tuote vastuullisempi kuin sen verrokit. Vastuullisuustarkastelu lähtee siis ihmisen tarpeesta. Tällaista arviointitapaa voidaan pitää vastuullisuuden kentällä uutena tapana lähestyä asiaa. Sen ansiosta voimme nopeammin helpottaa ihmisten siirtymistä vastuullisempiin valintoihin. Kuratointiprosessin ansiosta kuluttajan ei tarvitse itse olla vastuullisuuden asiantuntija, Vastuullisuuspaneelin puheenjohtaja, professori Minna Halme kertoo.

Vastuullisuusmuotoilutoimisto Infinen missio on luoda markkina markkinaan kirittämällä kestävän tuote- ja palvelumarkkinan syntymistä markkinatalouden keinoin. Muutos tapahtuu helpottamalla kuluttajien kestävien ostopäätösten tekemistä. Infinen ydinpalvelu ostavastuullisesti.fi -sivusto aukeaa 23.11.2020. Kaksi vuotta toiminut Infine kaksinkertaisti liikevaihtonsa 265 000 euroon viime tilikaudella. Vuonna 2020 Infine Oy keräsi 175 000 euroa enkelisijoitusten ja Business Finland -rahoituksen kautta Ostavastuullisesti.fi -palvelun rakentamiseen.

Lähteitä:

English